Kevät keikkuen tulevi..ja sen myötä jokavuotinen "kakka-keskustelu"
Lohjalaisena koiranomistajana päätin itse oma-aloitteisesti nostaa kissan
pöydälle, eli ottaa puheeksi tuon aina keväisin niin tunteita kuohuttavan
"koiran kakka keskustelun".
Tämä asiahan yleensä tulee vastaan myöhemmin kevään korvilla, kun lumet
alkavat kunnolla sulamaan. Nyt kuitenkin oli plussa-kelejä välissä, jolloin
osa lumipeitteestä ehti jo hävitä, ja esiin paljastui tuo samainen
kakka-asia.
Itse kyllä henkilökohtaisesti tiedän vastuuni koiranomistajana ja
ulkoiluttajana, ja pyrin ne jätöksen sieltä samantien keräämään pois, ja
vastuuhan juuri onkin omistajan/ ulkoiluttajan.
MUTTA - ymmärrän hyvin houkutuksen jättää ne ulosteet sinne maahan, kun ei
niitä itsekään mielellään kilometritolkulla mukanaan kantele.
Noita jätöksiä varten olevia roskiksia on aivan liian vähän ja liian
harvassa.
Olen jättänyt kaupunginvaltuustolle aloitteen, jossa pyydän koiraverojamme
käytettäväksi jäteastioiden hankintaan, jotta niitä saataisiin enemmän ja
tiheämmin teiden varsille.
Uskon ja toivon, että järkevinä ja vastuullisina ihmisinä koiraväki siivoaa
jäljet, kun asia tehdään hieman järkevämmäksi toteuttaa.
MUTTA - tasapuolisuuden nimissä ja yhteisvastuuta kuuluttaen toivoisin, että
tupakoitsijat alkaisivat myös siivota tumppinsa kaduilta, ja roskaajat ja
pullojenrikkojat lopettaisivat roskaamisen ja pullojen rikkomiset.
Jos siis vaaditaan koiranomistajilta vastuuta siivota koiransa jätökset
kadulta, niin minä puuolestani haastan perheellisenä koiraihmisenä
vastuuseen tupakoitsijat ja muut roskaajat siivoamaan omat sotkunsa.
Ei ole mukavaa,kun lapsen jalkapohjaan tai koiran anturaan uppoaa rikotun
pullon lasinsiru, ja jälki on todellakin paljon pahempi kuin koiran kakkaan
kävely - allekirjoittanut kokenut molemmat kohtalot.
Mielelläni lähden keväällä kaikkien lumien sulettua siivoustalkoisiin, mutta
toivoisin yhteisvastuun uloittuvan muihinkin kuin koiraihmisiin.
Kevättä ja uusia kakka-astioita odotellen:
Mari Laulumaa - Hirvonen