Muutoksia politiikkaan, vaihtuvuutta vallan kahvoihin
Presidentin vaalit ovat lähestymässä, ja vaalikampanjat
käyvät kuumina. Keskustellaan presidentin vallan vähentämisestä,pitäisikö
liittyä Natoon jne.
Minun mielestäni meidän maassamme on liikaa " leipäpolitiikkoja". He ovat jo
niin kauan roikkuneet mukana niin eduskunnassa,kuin osa myös
kunnallispolitiikassa,että ovat jo etääntyneet kokonaan normaalielämästä ja
sen mukanaan tuomista erilaisista haasteista.
Miten voi ajaa eteenpäin kansan asioita , kun itse on niistä erkaantunut ja
elää arkadianmäellä äänestysnappeja painellen tylsistynyt ilme kasvoillaan?!
Ihmisiä ne politiikotkin ovat. Totta. Syövät ja käyvät vessassa kuten me
muutkin, no se nyt on selvää.
MUTTA - koska kaikkien meidän päivittäisistä asioista päätetään kuitenkin
enimmissä määrin juuri eduskunnassa,on sinne saatava suurempi vaihtuvuus.
Päättäjiin kuuluisi saada ihmisiä muistakin kuin ex -huippu-urheilijoista, -
syksyn sävel voittajista ja - misseistä.
Presidentin kausi voisi hyvin kestää 4 vuotta,ja korkeintaan kaksi kautta
peräkkäin / presidentti. Vaikka presidentiltä ollaan koko ajan vähentämässä
valtuuksia,niin tuo edm. muutos aiheuttaisi ainakin sen,että vuosittaiset
linnan juhlat kokisivat piristysruiskeen kun linnan isäntänä ja emäntänä
eivät toimisi liian pitkään samat naamat.
Myös eduskuntaan saisi hieman tarmokkuutta ja tuoretta verta,kun sielläkin
laitettaisiin kahden kauden jälkeen edustajat huilimaan yhdeksi kaudeksi,ja
kertailemaan 4ksi vuodeksi mitä on elämä eduskuntatalon ulkopuolella.
Pakollisen huilikauden jälkeen kyseiset edustajat voisivat halutessaan
asettua taas ehdolle eduskuntaan, jos normaali elämä on käynyt liian
jännittäväksi ja kaipailee taas turvallisten Arkadianmäen seinien tuomaa
rauhallista mieltä.
Päällekkäisyydet tulisi myös karsia pois. Jos olet kansanedustaja,et pyri
kunnanvaltuustoon ja päinvastoin.
Tällä muutoksella vältetään turhat poissaolot eri istunnoista,sekä se,että
ei voi hakea istuntopalkkioita ravaamalla kahden kokouspaikan välillä ja
painamassa osallistumisnappia,jonka jälkeen voikin poistua paikalta toiseen
kokoukseen. Vastuuta ja työtä riittää aivan varmasti yhdelle ihmiselle,kun hoitaa edes sen yhden työsarkansa kunnolla.
Uusia kasvoja tarvitaan mukaan päättämään meidän kaikkien yhteisistä
tärkeistä asioista,jos siihen annetaan paremmat mahdollisuudet.
Nyt vaan reippaasti politiikot kierrätykseen..konkarit vaihtopenkille
huilaamaan ja uudet mukaan yhteiskuntamme tärkeisiin tehtäviin!
Mari Laulumaa - Hirvonen